VALIKKO

 

Miksi tukisukat?


laskimoiden_vajaatoiminta
Kun laskimoiden läpät eivät sulkeudu tiiviisti, veri kiertää hitaammin ja suoniin muodostuu liikaa painetta.Veri voi tällöin hyytyä ja veritulpan riski kasvaa.
Lääkinnälliset tukisukat ovat tärkeä lenkki laskimosairauksien ennaltaehkäisyssä ja hoidossa.

Viime vuosien aikana lääkinnällisistä tukisukista ja kompressiosukista on tullut erittäin tärkeä osa lääkinnällistä hoitoa. Tunnemme jo niiden vaikutuksen hyvin ja olemassa on lukuisia, huolellisesti toteutettuja lääketieteellisiä tutkimuksia, jotka todistavat tukisukkien tehon. Tukisukat kuuluvat itsestäänselvästi laskimovaivojen ja akuutin tromboosin hoitoon sekä veritulppien ennaltaehkäisyyn.

Tukisukat olisivat monelle vähintään yhtä tärkeitä kuin lääkehoito tai kirurgia. Osa potilaista ei välttämättä olekaan vielä sisäistänyt ennaltaehkäisyn ja jälkihoidon suurta merkitystä.

Pohjelihakset ovat keskeiset laskimoiden tehokkaalle toiminnalle. Kun kävelemme, juoksemme tai hypimme, pohjelihas toimii pumppuna, joka pumppaa verta kohti sydäntä. Laskimoissa on läpät, eräänlaiset suuntaisventtiilit, jotka estävät veren virtauksen takaisin alas jalkoihin.

Terveet läpät ja voimakas pohjelihas takaavat, että verenkierto toimii normaalisti ja veri virtaa tehokkaasti myös ylöspäin. Jos läppien toiminta heikkenee, syntyy laskimoiden vajaatoiminta. Laskimovaivat pintasuonistossa ilmenevät usein suonikohjuina. Syvemmällä suonistossa esiintyvät ongelmat eivät kuitenkaan välttämättä edes näy ulkopuolelle.

Jos läpät eivät sulkeudu tiiviisti, ei kaikkea verta ehditä kuljettaa sydämeen ja paine suonistossa kasvaa. Suonet laajenevat ja verenkierto hidastuu. Suonien laajentuessa suonien seinämät voivat vahingoittua, nestettä alkaa tihkua jalkoihin ja jalat turpoavat.

Mitä hitaammin veri kiertää, sitä suurempi on riski, että veri hyytyy ja syntyy veritulppa. Veritulppa nostaa painetta suonistossa erittäin voimakkaasti, sillä seurauksella, että myös läpät vahingoittuvat pahoin. Siksi tukisukkien käyttö on äärimmäisen tärkeää vielä senkin jälkeen, kun akuutti veritulppa on saatu liuotettua.

Kuinka tukisukat toimivat?


tukisukkien_vaikutus
Tukisukat tukevat tehokkaasti kudosta ja auttavat läppiä sulkeutumaan tiiviimmin. Verenkierto paranee ja suonikohjujen ja veritulppien riski pienenee.
Asianmukainen lääkinnällinen tukisukka tukee jalkoja ja niiden suonistoa, parantaa verenkiertoa ja vähentää turvotusta. Tukisukissa tulee paineen olla suurimmillaan nilkan kohdalla ja laskea sitten vähitellen polvea kohden. Tukisukka nopeuttaa normaalia verenkiertoa ja tehostaa pohjelihaksen toimintaa.

Joskus luullaan, että tukisukat heikentävät verenkiertoa, mutta tämä on väärä uskomus. Hyvä tukisukka toimii juuri päinvastoin parantaen verenkiertoa.

Tukisukat luokitellaan kompressioluokkiin 1-4. Kompressioluokat perustuvat sukan tuottamaan paineeseen ja yleismaailmallisena mittayksikkönä käytetään mmHG (elohopeamilli). Kompressioluokan valintaan vaikuttavat potilaan vaivat ja oireet.

Sukissa käytettävät materiaalit vaikuttavat merkittävästi niiden ominaisuuksiin. On olemassa erittäin elastisia, keskitasoisen elastisia ja matalaelastisia tukisukkia.
Mitä vähemmän elastisuutta sukassa on sitä tehokkaammin se vaikuttaa, koska se ei jousta yhtä paljon pohjelihaksen työskennellessä.
Vaikeissa oireissa tukisukan ja soveltuvan kompressioluokan valitsee aina hoitava lääkäri. Tavallisin vaikeiden vaivojen hoidossa käytettävä kompressioluokka on 2. Jos et ole tottunut tukisukkiin, suosittelemme aloittamista kompressioluokan 1 sukilla ja siirtymistä sen jälkeen tarvittaessa korkeamman kompressioluokan tuotteisiin. Elleivät toisen kompressioluokan sukat auta, lääkäri määrää siirtymään kolmannen tai jopa neljännen kompressioluokan tuotteisiin.

 

 

 

 

 

Järkevät ihmiset käyttävät tukisukkia!


suonikohjut
Suonikohjut aiheuttavat usein turvotusta, paineen tunnetta ja särkyä, etenkin jos olet seissyt tai istunut kauan. Jos turvotusta ei hoideta, siitä voi seurata ruskehtava värimuutos iholla, ihottumaa tai säärihaava.
Tänään tiedämme, että noin 30-40% kansasta kärsii laskimovaivoista ja jopa 80% väestöstä voi olla vähäisempiä suonistomuutoksia. Riski lisääntyy ikääntymisen myötä ja tiedämme myös varmuudella, että perintötekijät ja raskaudet lisäävät riskiä.

Myös staattinen rasitus (pitkäaikainen seisominen tai istuminen), matkustaminen, ylipaino, tupakointi, ehkäisypillerit, vähäinen liikunta, liikkumisvaikeudet ja erinäiset sairaudet vaikuttavat laskimovaivojen syntyyn.

Tukisukkien kiistattomat edut lääketieteellisessä hoidossa ovat saaneet myös aivan terveet ihmiset kiinnostumaan niiden käytöstä mahdollisten laskimovaivariskien ennaltaehkäisyssä. Markkinoille on ilmestynyt valtava määrä uusia tuotteita. Kuluttajan on kuitenkin erittäin vaikeaa tietää, mitkä niistä täyttävät tukisukille todellisuudessa asetettavat laatu- ja toimivuusvaatimukset.

Jotta tukisukka toimisi toivotulla tavalla, paineen tulee olla 15-21 mmHG (kompressioluokka 1). Paineen tulee olla suurimmillaan nilkassa ja laskea polvea kohden. Sukat voi periaatteessa ostaa kengän numeron perusteella, mutta lääkinnällisissä tuotteissa tulisi kuitenkin huomioida myös henkilön nilkan ja pohkeen mitat. Valikoiman tulee olla melko laaja; kokoja ja leveyksiä tulee olla riittävästi, että sukista todella löytyisi oikein istuva malli jokaiseen jalkaan.
Ab Napra-Rehab Oy • Uimahallintie 2 • 64230 Närpiö, Suomi • +358 (0)6 224 3622 • info@napra-rehab.fi